Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Kirjoneule villatakki

Tästä projektista onkin näkynyt kuvia jo instan puolella (kannattaa seurailla sielläkin, @Lydiablog) 


Käväisin Lankamaailmassa ja mukaani tarttui muutama kerä Hjertegarnin Merino Cotton lankaa, sekä kerä Onionin Tussah silk lankaa. Ajatuksena oli neuloa Ilonalle villatakki, samaan tyyliin, kuin Antonille aiemmin.


Selailin ideoita ja neulekuvioita pinterestistä. Ruudutin kuitenkin lähes kaikki kuviot itse, jotta sain ne sopimaan silmukkajakoihin.


Kysyin ideoita väreihin ja kuvioihin myös Ilonalta itseltään, jotta neuletakista tulisi mahdollisimman mieleinen.


Muutama lanka on Dropsin cottonmerinoa ja yksi taitaa olla Dropsin merino extrafinea. Neuloin Takin ilman ohjeita. Vertailin aiemmin tekemistäni suunnilleen sopivan silmukkamäärän, neuloin etu-ja takakappaleet samaan aikaan, sitten jätin työn odottelemaan hihoja. Neuloin hihat suljettuna neuleena. Tässä ei ole siis saumoja ollenkaan, muuta kuin kainaloissa, ihan pienet.


Sopivat napit löytyi kankaiselta.


Ensimmäisen pesun jälkeen pinta vielä vähän siisteytyy. Ei ole tuo kirjoneule vieläkään ihan täydellistä, mutta eiköhän se käsiala siitä pikkuhiljaa tekemällä siisteydy.


Tämän tekeminen oli kyllä kivaa! :)


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Tuoli

Löysin kirpparilta vanhan tuolin,  pilkkahintaan. Ajattelin, että se voisi olla sopiva työtuoliksi, vanhalle työpöydälle, jota ei vielä edes ollut olemassa.


No sitten samana päivänä seuraavalla kirpparilla sattui silmään tuo ihana työpöytä. Pöydälle on tulossa tietokone, heti kun saadaan sähköt toimintaan tuonne uuteen tilaan.


Tuoli oli likainen, haalistunut ja puhkikulunut ja puupinnat oli kolhiintuneet. Muuten kuitenkin oikein vankka. Tilasin Jeanne D'Arc livingin kalkkimaalia, värissä Antique Rose. Väri onkin tosi vaalea roosa, lähes valkoinen. Olisi saanut olla hieman punaisempikin, mutta ei sen nyt niin väliä. Sudin kaksi kerrosta kalkkimaalia, suoraan lakatun pinnan päälle.


Huonekalukankaan ja koristenauhan ostin kankaiselta. Olisin ehkä halunnut jonkun vastaavan ornamenttikuvioisen kankaan, kuin vanhakin, mutta kun sellaista ei ollut, niin tyydyin kauniiseen, eläväpintaiseen harmaaseen kankaaseen. Irrotin kaikki vanhat niitit, leikkasin uudet kankaat vanhojen kaavoilla ja niittasin samalla tavoin takaisin. Selkänojan takaosan ompelin kiinni käsin, karhunlangalla.


Koska koristenauhaa ei löytynyt ihan oikeassa sävyssä, niin maalasin senkin kapealla siveltimellä. Kuvioita hioin hieman, jotta tulisivat vähän paremmin esille.


Tässä on tuolin vanha ilme, joka sekin on kyllä aika ihana. Varsinkin tuo kangas. Mutta tässä kuvassa näyttää paljon paremmalta, kuin olikaan.


Tässä taas näkyy totuus vähän paremmin. Sen verran ällöttävässä kunnossa päälliset oli, ettei tuolissa olisi enää tehnyt mieli istua.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Korkeavyötäröinen pitsihame

Eurokankaan palalaarista löytyi palanen hyvälaatuista joustopitsiä. olenkin etsinyt juuri tällaista vanhanroosan ja vaalean persikan välimaastosta olevaa väriä. Ja nyt sellainen käveli vastaan ihan etsimättä. Ostin myös ohutta, joustavaa, lähes samanväristä vuorikangasta. Näille tuli hintaa vain 12€, kerrankin pääsin vielä ihan edullisestikin.


Kaavaa minulla ei tähän ollut, mittasin vain vyötärönympärykseni, lisäsin saumanvarat ja muotoilin kappaletta hieman ylöspäin kapenevaksi. Yläosaan silitin myös tukikankaan, koska halusin hameesta ryhdikkään ja että vyötärökaitale pysyisi mallissaan. Taakse ompelin piilovetoketjun.


Helma on suora kappale, niin leveänä, kuin kangasta sattui riittämään. Yläosan rypytin vyötärökaitaleeseen sopivaksi.

Tosi helppo tehdä, tulee varmasti tehtyä samalla mallilla monta muutakin hamosta.



perjantai 1. huhtikuuta 2016

Ristipisto lapaset

Vielä yhdet lapaset! Vaikka toivonkin, ettei näitä enää tarvittaisi ennen syksyä.


Virkkasin nämä edellisistä jääneellä Nalle-langalla. Ajattelin, että lanka juuri riittäisi, mutta niin vain jäikin 7g vajaaksi :/. Nyt on taas melkein kerä nallea kaapissa siis. No ehkäpä sitten lähempänä syksyä voin tehdä samanlaiset, eri kuvalla.


Näistä tuli nimittäin juuri niin kivat kuin ajattelinkin. Varmasti tulee kovaan käyttöön.


Lapaset virkkasin aika tiiviiksi 2,5mm koukulla, 42:lla silmukalla. Tein ihan simppelit, ilman mitään ohjeita, tavallisilla kiinteillä silmukoilla.


Idean ja ohjeen löysin Pinterestistä. Alkuperäiset oli tehty koukkuamalla, mutta tästä kylästä kun ei löytynyt sopivaa koukkua, niin päätin kokeilla miten onnistuu tavallisena virkkauksena.


Ja hyvinhän ne onnistui! Kuviot on tehty valmiiseen lapaseen ristipistoilla, jämälankoja käyttäen. Jos ohje kiinnostaa, niin se löytyy täältä!