Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kunkku

Yllätyin todella iloisesti, kun minut valittiin tekemään yhteistyötä Verson Puodin kanssa! Itselleni ylivoimaisesti mieleisin kangaskauppa, eikä valikoimissa ole ainuttakaan kangasta, josta en pitäisi <3


Ihana, Leena Rengon suunnittelema Kunkku trikoo valikoitui Antonin T-paitoihin.  Kaavana käytin Ottobren Autumn Forestia, muokattuna lyhythihaiseksi.


Kokeilin ensimmäistä kertaa vapaakirjontaa. Hahmottelin pehmeällä lyijykynällä kunkun vähän suurempana paidan etukappaleeseen. Nurjalle laitoin tueksi irtirevittävän tukikankaan ja sitten vain ompelin vapaakirjontaan tarkoitetun paininjalan avulla ääriviivoja pitkin vähän sinne tänne. Hieman kangas kyllä venyi, tukikankaasta huolimatta, joten vinkkejä tekniikkaan otan ilolla vastaan kokeneemmilta. Tämä oli kyllä hauskaa! Kokeilen toistekin.

Sopivasti mätsäävä minttu trikoo on tilattu Jyväskylän kangaskaupasta. 


Toiseen paitaan ompelin yksityiskohdaksi neppilistan.



Lippiksen kaava on jälleen kerran oikein hyväksi havaittu Heidi&Finn:n Downtown Hat. Lipan sain sopivasti kohdistumaan niin, että Kunkku säilyi kokonaisena. Kangaskin tuli hyödynnettyä niin viimeistä palaa myöten, ettei ainuttakaan kokonaista kunkkua jäänyt jäljelle. Tämän voi tarkkasilmäiset huomata siitä, ettei kuviot ole hihoissa ihan symmetriset. Muttei se itseäni haittaa.


Toiseen paitaan lisäsin myös trikoosta tehdyn "ompelumerkin", jonka maalasin kangasvärillä.



Verson Puodin Kunkku trikoo saatu yhteistyölahjoituksena <3

8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat<3 suloinen poika<3 ja niin upeat paidat ja lippis<3

    VastaaPoista
  2. Tuo kirjonta on tosi onnistunut! Ihania kaikki ❤ . Ja onnittelut yhteistyöstä, olet kyllä täydellinen valinta tähän :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut yhteistyöstä:) Tosi hienot paidat ja taidokkaasti tehty tuo kirjonta, kuvista ei ainakaan huomaa venymistä:) Minulla on tosi vähän kokemusta vapaakirjonnasta, pienen kirjonnan olen tehnyt kokeeksi collegehousuihin. Aika hyvin sain onnistumaan, kun käytin kirjontakehystä ja nurjalla irtirevittävää tukikangasta.
    Lippiksen kuviokohdistukset on muuten ihan mielettömän hienot:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kirjontakehys auttaisi varmasti paljon, pitää ehkä sellainen jostain hommata. Kuviokohdistuksissa oli miettimistä, että sai kankaan riittämään. Kuvio kuitenkin niin suuri, että ilman kohdistuksia olisi ollut aika pilkottu :)

      Poista