Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Virkatut pitsisukat

Jokusen kerran olen etsiskellyt Pinterestistä sopivaa ohjetta virkattuihin pitsisukkiin. Täydellistä, tai edes kokeilemisen arvoista ei ole sattunut silmiin. Mutta nyt, viimeisimmästä Novitan sukkalehdestä sellainen löytyi. Ihastuin heti!


Koska olen niin monesti pettynyt novitan 7veljestä ja nalle lankaan. Ne vaan nyppyyntyy ja menee hetkessä ihan kulahtaneen näköisiksi, niin valitsin näihin langaksi Gjestalin Maijan.  Koukkuna 3,5mm.


Mallikerran oppi hetkessä ja näitä oli mukava tehdä, kun ei tarvinnut jatkuvasti tutkailla ohjetta.


Kaapista löytyi vain 2 kerää tätä kyseistä väriä, joten käytin kerän, per sukka. Olisin voinut haluta vähän pidemmänkin varren, mutta seuraaviin sitten ;)




Nämä on kyllä sellaiset lämmittäjät, että kehtaa hyvin käyttää neuletunikan ja paksujen sukkahousujen kaverina.

19 kommenttia:

  1. Superkauniit, oikeat luksussukat:)

    VastaaPoista
  2. Nätit ja hauskat sukat virkattuna! Nuo varmasti lämmittävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Virkattuna sukat ovat kyllä hauskan erilaiset.

      Poista
  3. Samaa ohjetta olen vilkuillut. Täytynee napata koukulle. :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Onpa kyllä hurjan kauniit. Miten ihanat noi oiskin just mekon ja paksujen sukkahousujen kanssa. Mä en vaa oikee hallitse virkkuumerkkejä, pitänee ottaa kirjastosta lainaan joku kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mia :) Hei kuules, mäkään en yhtään oo kyllä hallinnut, mutta ainakin tää ohje oli tosi helppo ja vaikka alkuun katsoin ohjetta silmät pyöreenä, niin äkkiä tajusi ja oppi kuviokerran ulkoa!

      Poista
  6. Voi miten kauniit! Pitääpä etsiä kaupasta tuo sukkalehti ja kokeilla. Novitan laatu harmittaa minullakin. Monet sukat mitä viime vuosina olen tehnyt, on kulahtaneet rikki asti. Kun taas äidin joskus kauan aikaa sitten tekemät sukat kestävät vuodesta toiseen vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No niimpä!! Mulla on edesmenneen mammani tekemiä sukkia ja lapasia yli 10 vuoden takaa ja ne on kaikki edelleen ihan kunnossa. Mutta esim. lasten sukat joita on käytetty yksi talvi, on ihan roskiskamaa :(

      Poista
  7. Kauniit sukat! Minustakin Novitan lankojen laatu on ollut viime vuosina aika huonoa :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi, että laatu on mennyt sellaiseksi :(

      Poista