Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Suomu - sukat

Syksyä ja talvea ajatellen neuloin Antonille jo sukat. Kaikki viimevuotiset on pieniä, joten pitänee tehdä vielä toisetkin, ellei kolmannetkin.


Mallikuvion ohje löytyy Muita ihania blogista.  Ohjeesta poiketen tein näihin kuvion jatkumaan heti kantapään jälkeen. Silmät ja suun virkkasin ja ompelin lopuksi kiinni.


Kun olin saanut sukat valmiiksi, Ilona toi tämän ihanan piirroksen ja sanoi, että: "äiti kato, piirsin samanlaisen kalan, kun ne sun tekemät sukat." :D Eikä, miten ihana, kyllä noilla lapsilla vaan on mielikuvitus kohdallaan!! <3



Lankoina käytin näissä Gjestalin Maijan jämäkeriä ja Teeteen Pallasta. 


Kyllähän tuo kirjoneule voisi taas vähän siistimpääkin olla, mutta ei onneksi ainakaan yhtään kiristä.



10 kommenttia:

  1. Ihanat sukat ❤ Itsellä iski visio kokeilla näitä vihreä sävyisinä, ja oikein pitkillä varsilla �� Kyllä minusta sinun käsiala kirjoneuleessa alkaa olemaan jo tosi hyvä, se on omallatavalla tosi haastavaa, varsinkin jos neuleen täytyy joustaa kuten esim sukanvarressa.. Harjoitus tekee mestarin �� T;Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 kiva kuulla, että iski inspiraatio! Joo, se on kyllä kirjoneuleesaa huomattu, ettei oo oikotietä onneen, vaan tekemällä oppii :)

      Poista
  2. Mahtavat! Minunkin kalastaja tykkäis näistä varmasti. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat, mun on varmaan pakko kaivaa ohjeet ja yritää itsekin tätä kuvioita. Mä oon vaan niin huono näissä kirjojutuissa :) Näissä on ihan sun näköiset värit, tosi kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia :) tää on kyllä mukava malli, kun ei oo kovin pitkiä langanjuoksuja ja väliin aina pari kerrosta yhdellä!

      Poista
  4. Heips! Blogissani on sinulle haaste :) http://nappikuja6.blogspot.fi/2015/08/blogini-tarina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni haasteesta :) yritän tarttua siihen mahdollisimman pian!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos :) ja kiitos paljon sulle ohjeesta!!

      Poista