Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Primadonna

Pitkän aikaa on ollut mielessä tehdä Ilonalle keppihevonen, se kun on sitä vähän väliä kysellyt. Ensin mietin ommeltua versiota, mutta sitten kun etsiskelin inspiraatiokuvia, törmäsin Ripaus tunnelmaa -blogissa ihanaan virkattuun heppaan, jossa mukavasti oli vähän ohjettakin. Aloitinkin samalta pohjalta, hieman isompana vain ja tein vähän niin miten hyvältä sattui näyttämään.



Kaivelin kaapin kätköistä harmaita jämäkeriä ja virkkailin kolmella langalla ja 5,5 koukulla. Lankoina ainakin nallea, 7veljestä ym. Aina kun yksi lanka loppui, otin seuraavan jämäkerän. Lopputulos on siis vähän kirjava, mutta eikös ne hepat yleensä ole ;) Keppinä on vanhan harjanvarsi, joka oli jo niin kulahtanut, että oli parempi virkkailla sekin piiloon. Kepin sai kätevästi kiinni niittipyssyllä.


Silmät kirjoin puuvillalangalla ja pitsit ompelin kiinni käsin.



Ilona on onnellinen uuden hepan omistaja! Heppa ristittiin heti Primadonnaksi :D






Olipas hauskaa näpertelyä. Ja kasa jämälankoja sai taas kyytiä.



18 kommenttia:

  1. Tästä ei enää keppiheppa voi hienommaksi tulla. Mää ihastuin noihin silmiin ja pitsisiin suitsiin. Harmaa on mun inhokkiväri, mutta tähän saisi kulumaan paljon erivärisiä harmaita villalankoja, eli to do-listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna! :) tähän sai kyllä kummasti lankoja tuhottua, eikä haittaa yhtään, vaikkei oo kaikki samaa sävyä :)

      Poista
  2. Kaunis keppihevonen <3 Täällä on myös valmistettu keppiheppoja neitien pyynnöstä (lue: vaatimuksesta), mutta ommellen. Koko tienoon lapsilla tuntuu olevan keppiheppavillitys ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 joo, päiväkodin lapsilta se meilläkin keksittiin, että keppiheppa on saatava :D

      Poista
  3. Onpa kekseliäästi valmistettu heppa! Tuollaisenhan voisi ihan koristeeksikin tehdä, vaikka ei ratsastajaa olekaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, aivan totta, sisustukseenkin ihan hauska!

      Poista
  4. Ihanuus sentään, suloinen heppa ❤ ! Ja kuvat on ihanat myöskin.

    VastaaPoista
  5. Kaunis keppiheppa, ilmekin niin veikeän iloinen! Jotain tuollaista on itselläkin mietinnän alla, mutta aika ei ole vielä otollinen. ;)

    VastaaPoista
  6. Hei, meidän keppihevonen valmistui juuri. Panostin kyllä kovasti, mutta ei tullut niin söpöä kuin teidän omasta. Mulle tulee lähinnä mieleen Röllipeikko mun versiosta. Mutta tässä linkki http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2015/10/jamalankaheppa.html Ja todella paljon kiitoksia inspiraatiosta, ainakin lankakori keveni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet saanut inspiraation täältä :) ja sinun tekemäsi on aivan ihana!! :)

      Poista