Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Pisaroita

Joskus vuosi sitten ompelin ihanasta mustavalkoisesta Verson Puodin pisarat kuosista Ilonalle vaatteita. Setti on ollut kovassa käytössä ja on yhä edelleen. Tosin alkaa kyllä olla jo vähän turhan lyhyet lahkeet ja hihat, että pian on kiertoon laitettava.


No tässä taannoin pongasin tätä ihanaa kuosia aivan ihanassa värissä! Sopivasti kaapin perukoilta sattui löytymään juuri samaa sävyä olevaa trikoota ja resoria, joten eikun hupparia taikomaan. Niitä kun ei enää montaa sopivaa kaapista löydy.

Kaavana käytin luottokaava Ottobren Lizardia. Oikeastaan vaan siksi, kun en jaksa muitakaan kaavoja piirrellä. :D


Suunnittelin tällaiset hauskat kissataskut. Olisi varmasti toimineet yksivärisessä paljon paremmin, mutta kun halusin juuri nyt niitä kokeilla, niin...

Parhaani mukaan yritin kohdistaa pisarat, jottei lopputulos olisi liian sekava. Silmät ja viikset sutasin kangasvärillä.


Huppuun tein framilonilla pienen rypytyksen.


Vetskari on vähän väärää sävyä, mutta ei se nyt niin silmille kai pompi.


Ilona ainakin tykkää kovin!



Hieman harmittaa, ettei tullut tuota helmaa aseteltua paremmin kuvaan. No mutta näillä mennään nyt!


8 kommenttia:

  1. On tosi kiva huppari! Taas yksi niksilistalle, tuo kissatasku siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!! :) kiva kuulla, että menee niksilistalle tämä!

      Poista
  2. On tosi kiva huppari! Taas yksi niksilistalle, tuo kissatasku siis. :)

    VastaaPoista
  3. On tosi kiva huppari! Taas yksi niksilistalle, tuo kissatasku siis. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan hauska ja pirteä huppari! Mahtavaa, että tyttö tykkää uudesta hupparistaan, onhan se niin hieno ettei ihmekään )!

    VastaaPoista