Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Nuken pukineita

Ajattelin piristää vesirokkopotilasta nukenvaatteilla. Löysin tilkkupussista reilumpia tilkkuja, joista ei enää kuitenkaan juuri muuhun käyttöön olisi. Niimpä kaivelin Ilonan vauva-ajoilta säästetyn pikkuisen bodyn, puin sen nukelle ja laitoin mieleeni, mitä muokkauksia se vaatii. Sitten piirtelin bodyn mukaiset kaavat ja tein tarvittavat muutokset. Nyt on sitten jemmassa toimivat kaavat myöhempääkin käyttöä varten. Housukaavan piirsin nuken valmiista pöksyistä.


Ilona on ristinyt nuken Bellaksi. Pitkään mietiskelin, mistäköhän on tämän nimen kuullut. No yhtenä iltana luettiin iltasaduksi pitkästä aikaa Melukylän lapsia ja siinäpä sitä olikin nukke jonka nimi on Bella. Hassua, miten tarkkaan nuo kuunteleekin ja miten paljon voi muistaakin. Koska en itsekään muistanut :D


Hatun tein milläs muulla, kuin downtown hat kaavalla. Muokkasin kaavaa vain ihan summassa pienemmäksi ja nappiin meni kerrasta.


 Kaikki kankaat on Versonpuodilta.



P.S Taustalla näkyvä ihana räsymatto tarttui kirpparilta 4€:n hintaan.


Kyllä piristi pikkupotilasta nämä :)

10 kommenttia:

  1. Varmasti ilahdutti potilasta noin kivat nukenvaatteet! Ja voi miten kertakaikkiaan suloinen nukke, aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa oli piristää pientä raukkaa. Onneksi tauti on jo selätetty. Nukke on edullinen löytö eBaysta. Adora nukke on tämä :)

      Poista
  2. Varmasti piristää noin ihanat. Itse vein eilen kirpparille ison kasan nuken vaatteita, kun oma Neitoni ei nää nukeilla leiki, niin vähän raivasin vaatekasaa pienemmäksi. Nuken vaatteita on kyllä kiva ommella, kun ne tulevat niin pienistä tilkuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta :) Saa käytettyä turhia pikkutilkkuja ja tulee nopeasti valmista :)

      Poista
  3. Miten ihana lahja pienelle <3! Toivottavasti vesirokko jo helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 onneksi raju tauti on jo ohi ja ruvetkin jo paranemaan päin :)

      Poista