Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kirjoneule nalle

Uusimmassa Suuri Käsityö lehdessä oli yllättävän monta kokeilemisen arvoista ohjetta. Neulottuun nalleen iskin silmäni, vaikkei lehdessä olleen nallen, sininen väri itseäni miellyttänytkään.

Ajattelin heti, että tämän teen jämälangoista. Niimpä kaivelin pikkukeräni ja ryhdyin hommiin, ilman sen suurempia suunnitelmia. Kuviot ja värit vaihtuivat matkanvarrella ihan summamutikassa.


Muuten tein työn kokonaan ohjeen mukaan, mutta käsissä ja jaloissa olevat oikeat silmukkarivit vaihdoin joustinneuleeseen. Myös korvat tein eri tavalla kuin ohjeessa. Kokeilin ensimmäisen ohjeen mukaan, muttei se ollut korvaa nähnytkään :D Tein ehkä jotain väärin.


Silmät ja nenän virkkasin ja ompelin kiinni.


Mukavasti sainkin tähän jämälankoja hukattua. 



Mielestäni nallukka sopii yhtähyvin niin tytölle kuin pojallekin. Tämä muutti nyt kuitenkin Antonin huoneeseen.

21 kommenttia:

  1. Hieno väritys ja hyvin toteutettu ♥.

    VastaaPoista
  2. Onpas ihana! Lehdessä ollut nalle ei saanut kyllä mielenkiintoani heräämään ollenkaan, mutta tässä näkee miten suuri merkitys lankavalinnoilla on :) taitaa päätyä omallekkin To Do -listalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis se sininen väri ei säväyttänyt yhtään, mutta sen sijaan tutkin mallia ja näin sen heti silmissäni toisenvärisenä :) monet kivat mallit kun usein jää huomaamatta lankavalintojen vuoksi. Kiitos kehuista!!

      Poista
  3. hieno! Oot kyllä niin taitava! (ja nopea!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) nopeudesta en tiedä, tuntuu että kaikki on aina kesken! Talo on ku pommin jäljiltä, kun erehtyy yhdenkin illan pyhittämään käsitöille :D pihaakin pitäs laittaa :D ja vaikka mitä!!

      Poista
  4. Minä kans katoin, että olispa kiva neuloa tuollainen. Tulipa siitä kyllä söpönen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä osoittautui kyllä ihan kivaksi ja toimivaksi ohjeeksi, kokeiluun vaan ;)

      Poista
  5. Oi miten huippusuloinen nallukka!
    Minäkin olen huomannut että Suuri Käsityölehdessä on viime aikoina ollut tosi kivoja ohjeita.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 joo siellä on kuulemma tehty paljon uudistuksia ja sen kyllä huomaa! Mulle soitteli joku lehtikauppias ja tarjosi lehteä niin, että lähettävät yhden, jos en tykkää, voin heti katkaista, eikä tarvitse maksaa edes sitä yhtä lehteä. Sorruin sitten, kun kovin lupaili uudistuksilla. Ja nyt olen kyllä ollut tyytyväinen kahteen viimeiseen lehteen :)

      Poista