Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Rautalangasta väännettyä.

Joulupukki toi Ilonalle barbeja ja ennestäänkin niitä oli jo muutamia. Taloa näille on toivottu jo pidemmän aikaa ja sellainen onkin nyt työn alla ikean hyllystä. Siitä luvassa lisää myöhemmin, sitten kun on vähän valmiimpaa.


Koska barbien huonekalut ovat joko rumia muovivirityksiä, tai superkalliita, niin yritän tehdä ainakin osan itse. Sängyn vääntelin vahvasta ja ohuesta rautalangasta, pihtejä apuna käyttäen.



Pohjassa on puretusta bambutabletista ohuita tikkuja antamassa vähän tukea. Lopuksi spreijjasin koko komeuden mustalla jämäpurkki spraylla. Se ei ihan edes riittänyt, mutta ei se haittaa :D Sänky on sopivan kokoinen sekä barbeille, että näille kuvassa näkyville vähän pienemmille ever after high nukeille.


Päiväpeitto on leikelty vanhasta neuletakista, matto on 50 sentin kirppariostos, koristetyynyt tilkuista, joista toiseen ommeltu Tiimarin loppuunmyynnistä ostamani, pieni virkattu koriste.


Pallomekon leikkelin hyvin laskeutuvasta viskoositrikoosta ilman kaavoja. 


Toisen mekon virkkasin pikkuruisesta jämäkerästä ja helmaan lisäsin valkoisella pienen pitsin.



Taakse ompelin nappeja, helpottamaan pukemista. Ehkä hieman isoja, muttei nappilaatikon kätköistä pienempiäkään löytynyt.


Melkein tekis mieli alkaa itsekin leikkiä ;D

18 kommenttia:

  1. Ihania! En malta uottaa, että tätikän kullanmuru kasvaa isommaks ja alkaa kiinnostumaan näistä leikeistä. Varmasti tulee sit iteki tehtyä moisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Itsekin odotellut, koska se oma tyttö alkaa näiden perään kysellä. Mutta kyllä nyt lähes 4 vuotiaana keksii jo jos jonkinmoista :)

      Poista
  2. Idearikasta ja upeaa:) Sänky on kyllä upea.

    VastaaPoista
  3. Wau! Tuo sänky on kyllä todella kekseliäs, ja nuo virkatut puvutkin tosi kivoja :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ihanaa !! Voi miksi mulla ei ole virlä omia lapsia eikä edes kummilapsia joita lahjoa tällaisella!

    VastaaPoista
  5. Siis kuin ihania juttuja!! Tulipas jännä pikkulikka -fiilis nää nähdessään, tai vaikee selittää.. No sellain tunne mikä tuli aina kun lelulehdet saapu postilaatikkoon, ja siellä oli kaikkea pakko saada -tavaraa barbeille ja muille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) Joo tiedän, mitä tarkoitat! Mulle tulee usein sama, kun selailen pinterestistä kaikkee ihanaa! Ja fiilis, että miksei mulla ollu tälläsiä lapsena :D

      Poista
  6. Tosi ihana tuo sänky (ja muukin rekvisiitta), kyllä kelpaa barbien nukkua ja tyttären leikkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krista! Toivotaan kauniita unia barbeille ;)

      Poista
  7. Todella kekseliästä tehfä sänjy itse! Ihania juttuja!

    VastaaPoista
  8. Ai, että! Minä joulun aikana vääntelin joulukoristeita rautalangasta ja mietin, että mitä muuta siitä vois väännella, kun se on jotenkin niin koukuttavaa puuhaa. Eipäs tullut tällainen mieleen. Saattaa olla, että meidän nukkekotiin pitää vielä joskus vääntää rautalangasta jotakin.;) Tosi upea sänky. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)) meilläkin ilona tilas jo pöydän ja tuolitkin :D saas nähdä mistä ne keksis vääntää :)

      Poista
  9. Oi, miten hieno lastenhuoneen sänky ja vaalea lipasto. Eiku häh. :D Kuva-asettelu hämää hauskasti, kyllä nukeilla on nyt hyvät oltavat. :)

    - Perhonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee, kiitos :D toivotaan, että nukeilla on hyvät oltavat :)

      Poista