Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Nuutikki - neliöpipon kaavat

Ompelumaratonin kolmantena päivänä oli haasteena ommella jotain johon tekee tutoriaalin tai kaavat. Koska itsellä ei ollut juuri silloin kovin paljoa aikaa, ompelin vain pikaisen pipon. 

Mielestäni Neliöpipot lasten päässä on hauskemman näköisiä, kun ihan perusmallinen pipo. Niimpä niitä on tullutkin ommeltua monenmonta. Useimmiten olen saksinut pipot ilman kaavoja ja sovittelemalla sitten muokkaillut ne sopiviksi. Viime kerralla sain ihan säkällä piposta mielestäni oikein kivasti istuvan, niimpä piirtelin siitä kerrankin kaavan ja muokkailin sitä vielä vähän paremmaksi. Nyt jaan kaavani muillekkin, toivottavasti siitä on iloa :)


Kissaneuloksen sain töistä, kun se oli värikokeilu palanen.





Kooltaan sanoisin tämän olevan n. 2-5 vuotiaille. Vähän reilummat saumanvarat lisäämällä menee varmasti isommallekin. Tässä olen käyttänyt Kainon merinovillaneulosta ja puuvillaneulosta. Edelliseen tein joustocollegesta vuorin ja siitäkin tuli ihan sopivankokoinen.

Vaikkei pipon ompelu olekaan kovin monimutkaista, niin laitan vielä pikaiset puhelimella kuvatut ohjeet:


Leikkaa haluamastasi kankaasta kaavan mukainen pala , 1kpl päällikankaasta (lisää saumanvarat) ja 1kpl vuorikankaasta (itse en vuorikappaleeseen lisännyt saumanvaroja muuta kuin alaosaan pienet, näin vuori asettuu paremmin) . Aseta palat oikeat puolet vastakkain ja ompele alaosasta yhteen.


Tämän jälkeen taita oikeat puolet vastakkain, takasaumoista yhteen. Jos haluat lisätä ompelumerkin takasaumaan, lisää se myös tässä kohtaa.


Taita sitten pipo niin, että takasauma on takana keskellä ja ompele päällikankaan yläsauma.



Ompele myös vuorikankaan yläsauma, mutta jätä keskelle pieni kääntöaukko ja huolittele se.


Käännä pipo oikeinpäin ja ompele kääntöaukko käsin kiinni.


Nyt pitäisi tuotoksen näyttää tältä. Lopuksi voi halutessaan ommella päihin tupsut. Jos ei halua tupsuja, niin kannattaa kuitenkin muutamalla pistolla kiinnittää kankaat toisiinsa, jotta vuori pysyy hyvin paikoillaan-


Koska kaava ei mahtunut A4 kokoiselle paperille ihan kokonaan, niin lisää yläosaan 2,5cm. Mittasin viiden sentin tarkistusviivan, jotta voi tarkistaa että kaava on tulostunut oikeassa koossa. Kannattaa ensin tallentaa kuva omalle koneelle ja tulostaa vasta sitten. Ainakin omalla koneella haluaa tulostaa kaikki postauksen kuvat, ellei ensin tallenna. 

8 kommenttia:

  1. Löysimpä älyttömän ihanan blogin! :) Taidan jäähä heti lukijaksi.
    Ite tykkään kans älyttömästi tehä käsillä, ja yleensä kaiken vapaa-ajan mitä kahelta lapselta liikenee käytänki käsitöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihana kuulla että tykkäät :) lämpimästi tervetuloa seuraamaan! Käsitöiden teko on kyllä niin huippua!

      Poista
  2. Oi kiitos kaavasta! Jotain tällaista olin ajatellut kummipojalle tehdä, täältä löytyikin sitten ihan vahingossa kaava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä :) kiva, että löysit :)

      Poista
  3. Tätä täytyy kullä testata :)

    VastaaPoista