Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Sudittuja paitoja

Pojan paidoista on suurin osa jäänyt pieneksi kesän aikana. Tarpeeseen tuli siis ommeltua pari uutta. Molempien paitojen kuvat maalailin sillä hyväksi havaitulla Tiimarin kangasmaalilla. Traktorista olisi voinut tehdä vähän isommankin, mutta kai se noinkin ihan hyvä on.


Sarvikuonopaidan kaava on Ottobre Rascal. Traktoripaidan kaavaa en muista. Kankaat ovat Kangaspeikon uutuuksia ja resorit Fabriinasta.





Näissä on nyt jopa vähän kasvunvaraakin, joten menee toivottavasti pitkään :)



T-paidan tein jo aikoja sitten! Se oli vielä helteillä päälläkin, mutten ole sitä vain aiemmin saanut aikaiseksi kuvata.

lauantai 30. elokuuta 2014

Pipo, lapaset ja ohje helppoon tupsuun

No niistä Maija-langoista, joita sillon ostin, sukkia varten ja teinkin pari pipoa. Niin en mä vieläkään niitä sukkia saanut aikaiseks. Vaan taas yhden pipon, kun kyllähän Antoninkin sellainen oli saatava. Ja sitten sain päähäni tehdä myös Ilonalle lapaset. Ehkä niistä jämäkeristä vielä sukatkin saisi, saapa nähdä :D


Minkähän takia se langanpäiden päättely on aina niin kovin pakkopullaa, vaikka ihan helppoahan se on. No nyt on ainakin päätelty, urakalla.


Edesmennyt mammani neuloi minulle joskus luonnonvalkoiset, kauniit lapaset. Monesti ollut mielessä, että pitää oikein tutkia, minkälaista neuletta ne ovat. Yllätys oli suuri, kun tajusin, että niissä onkin vain kaksi riviä oikeaa, sitten rivi 1o 1n ja niin edelleen. Näihin tein siis samalla tyylillä ja sopii mielestäni raidallisiinkin oikein kivasti. 



Ja sitten se Antonin pipo. Tein täsmälleen samanlaisen, kuin aiemminkin. Vain kavennukset hoidin eri tavalla, mutten vieläkään ihan täysin tyytyväinen niihin ole. Mutta eihän ne sieltä kovin paljoa näy, niin en purkamaankaan ryhtynyt.



Jaampa vielä erittäin helpon tupsun teko ohjeen. Tämä sama on varmasti pyörinyt monessa muussakin paikassa, mutta ei silti varmaan kaikkia ole tavoittanut. 


Ikean paistinlastan ympärille vain kasa lankaa


Ja sitten kaksinkertaisella langalla keskeltä tiukkaan solmuun.


Irroitetaan lastasta, leikataan lenkit auki.


Sitten on valmis, mutta hieman epämääräinen tupsu. Sitä vain roskiksen päälle ronskisti muotoilemaan.


Ja valmista! Eipä tarvitse enää kikkailla pahvikiekkojen ja karkaavien langanpätkien kanssa.


lauantai 23. elokuuta 2014

Frilloja

 Lomailimme kesällä Pärnussa. Yhden shoppailupäivän päätteeksi piipahdimme myös Kangadzungelissa. Siellä oli älytön määrä, kankaita, vetoketjuja, pitsejä, kuminauhoja, nappeja ynnä muita tarvikkeita. Hinnat huomattavasti alhaisempia, kuin Suomessa! Suosittelen lämpimästi. Siellä olisi saanut aikaa menemään vaikka ja kuinka. Mies ja kiukkuiset, väsyneet lapset odottelivat autossa, joten itselläni ei ollut aikaa kuin piipahtaa.


Jotain pientä tarttui silti mukaan. Nämä taisivat maksaa noin 23€. Frillakankaasta ajattelin heti Ilonalle mekkoa, hihattomalla, mustalla yläosalla.


Myös Karnaluks, Tallinnassa olisi varmasti näkemisen arvoinen paikka. Itse en ole koskaan käynyt, koska tiedän, ettei sieltä selviäisi kovinkaan nopeasti, eikä perheen kanssa käynnit ole välttämättä kovin mielekkäitä. Sieltä saa onneksi tilattua 10€:n postikuluilla myös Suomeen. Tasosaumurini kaipasi lankoja, joten niitä ja vähän muutakin sälää tilailin tuossa taannoin.


Nyt sitten vihdoin sain siitä frillakankaasta jotain aikaiseksi ja kun kesä on jo ihan lopuillaan, niin teimpä sittenkin pitkähihaisen version, sitä alkuperäistä suunnitelmaani muuttaen.

Pitkään mietiskelin, mitä piristystä yläosaan keksisi, jotta fiilis pysyisi arkisena, muttei ihan tylsänä. Lopulta päädyin valenappilistaan ja vaalean violettiin kanttaukseen. Yläosan kaava on lyhennetty peruspaita ja alaosa vapaasti saksittu.



Sain myös päähäni, että tästä samaisesta kankaasta saisi varmastikin tehtyä kivan ruusukkeen pipoon, joten olihan sitäkin koitettava.





torstai 21. elokuuta 2014

Kissareppu

Muistattekos sen pandarepun, jolla voitin Viljamin puodin kilpailun? Silloin mietin, että olisi kiva tehdä toinenkin, erilainen, niin olisi molemmilla lapsilla omat hoitoreput. No se päiväkoti on nyt aloitettu ja vihdoin tartuin tuumasta toimeen. 



Molemmat ovat samankokoisia ja muutenkin melko samanlaisia.


Ihan yhtäpaljon en nyt jaksanut kikkailla, joten jätin sivutaskun ja vuorista sivutaskun pois. Ei ne muutenkaan mitään kovin tarpeellisia ole.


Materiaaleina samat, kaksinkertainen markiisikangas ja puuvilla. Piirtelin kissan ensin kangastussilla ja sitten applikoin päältä.



Vuorina Kodin1:stä ostettua rusettipuuvillaa.


lauantai 16. elokuuta 2014

Villapipoja

Käväisin Rouva Pyryssä ostamassa sukkalankoja, ajatuksena, että saan tehtyä tytölle sekä pojalle jotkut värikkäät sukat.

Päätin kuitenkin ensin kokeilla tehdä pipon, pitkään mietinnässä olleella kuviolla, jonka bongasin aikoinaan Muita Ihania blogista. Tein vain vähän isompana, kun lanka on aika ohutta. 



Mutta eihän nuo kirjoneuleet vieläkään oikein suju. En vaan saa siistiä ja tasaista jälkeä. Onneksi sitä ei päässä niin huomaa. Kai se jälki vain harjoittelemalla paranee. Sitten kun pipo oli valmis, katselin Hupsistarallaa blogissa ihanaa villapaitaa ja sain taas idean, että haluan kokeilla samanlaista neuletta pipoon :D Niimpä aloitin heti perään toisenkin pipon. Kyllähän niitä kohta taas tarvitsee.

Kirjoneulepipossa on 120 silmukkaa ja raitapipossa 100 silmukkaa. Molemmista tuli samankokoiset, joten kyllä huomaa, että menee langanjuoksut vähän kireälle mun räpellyksissäni.


Mutta ai että, tästä tuli kyllä kiva! Kavennukset olisi voinut tehdä jotenkin huomaamattomamminkin, mutten oikein tiedä mikä siihen olisi hyvä tapa. Saa vinkata, jos joku tietää.


Lankana näissä on Gjestalin Maija. Ja koska langassa on 85% villaa, niin ompelin trikoosta vuorin molempiin, jottei kutittaisi.




Ja jos kiinnostaa, niin käykääpä kurkkimassa Kainon ihanat uudet villahaalarit :)


perjantai 15. elokuuta 2014

Valkoinen kaappi

Meillä oli lapsuudenkodissa, perintönä joskus saatu, vanha ruskea liinavaatekaappi. Se muutti yhteen meidän ulkorakennukseen, samalla, kun vanhempani myivät lapsuudenkotimme. Siitä asti olen kaappia himoinnut, muttei sen väri ja pinta miellyttänyt yhtään, enkä saanut lupaa maalata sitä.

Kaappi seisoi siis tyhjänpanttina siellä kylmässä ja pimeässä. No tässä kesällä sitten, äiti löysi kirpparireissulla taas jonkun uuden, ihanan kaapin, eikä vanhatkaan mahdu mihinkään :D Silloin tulikin puhelu, että saan ottaa kaapin ja maalata. Lähes siltä istumalta lähdin ostamaan maaleja, ettei hän vain tulisi katumapäälle. 

Tylsästi valkoisen värin kaapille päätin. Se on vaan niin monikäyttöinen, eikä varmasti kyllästy.


Kaikki ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Hioin pinnan ensin ja pohjamaalasin Tikkurilan Helmi pohjamaalilla. Pohjamaalin päälle maalasin kiiltävällä Helmi maalilla, kolme kerrosta. Kuivuttuaan kaappi oli keltaisia laikkuja täynnä. Uskon itse, että nikotiini puski maalikerrosten läpi, koska kaappi on ollut talossa, jossa tupakoitu.

Menetin jo toivoni ja mietin ostavani jotain harmaata maalia. Kokeilin kuitenkin levittää vielä väliin kerroksen pohjamaalia ja sitten taas päälle kerros tavallista.

Ihmeen kaupalla laikut katosivat ja nyt on kaappi ihan tasainen.



Tyyliltään niin sopiva tytön huoneeseen. Ja mahtuu niin paljon enemmän vaatteita ja parempaan järjestykseen, kuin Ikean lipastoon. Ja onhan tämä paljon kauniimpikin!



Tässä vielä se alkuperäiskuosi, josta en yhtään tykännyt. Toisten mielestä tein ehkä suuren virheen maalaamalla. Mutta itse olen sitä mieltä, että parempi maalattuna käytössä, kuin maalaamattomana siellä ulkorakennuksessa :)

lauantai 9. elokuuta 2014

Mix and match!

 Verson Puodille on kesän mittaan tullut aivan ihania kankaita! Nämä kaikki herkut ovat sieltä. Päätin tehdä pitkähihaisia, koska pian se syksy sieltä taas saapuu.


Mietin ensin, onko tämä vihreä-keltainen väritys tuutit-trikoossa liian räikeää, mutta laitoin kuitenkin tilaukseen, kun aiemmatkin tuutit oli niin kivoja. Yllätys oli kuitenkin iloinen, kun kangas kuoriutui paketista, tykkään siitä paljon. Paidan kaava on sekoitus Lil' Darling- ja perus raglan- kaavaa.



Pipon sauman rypytin kauttaaltaan, saa nähdä lisäänkö siihen vielä rusetin. Tunikan taskuihin olen erityisen tyytyväinen, yleensä tällaiset menevät jostain kohdasta aina pilalle :D Ja ai että mä rakastan mun uutta teollisuus tasosaumakonetta! Ei hyppytikin hyppytikkiä, erittäin helppo vaihtaa langat ja tosi kaunis ommel.


Leggarit on ensimmäiset tekemäni, jotka oikeasti istuvat todella hyvin. Kaavana Ropina 6/12, koossa 110cm. Nyt ei tarvitse enää muita kaavoja käyttääkään.



Pikku Myy ei ollut kuvaustuulella, mutta ei sitä aina niin iloisia kuvia tarvitsekaan saada.


Tähän Leena Rengon pikkukilli kuosiin rakastuin jo hänen blogissaan. Onneksi ehdin tilata oman palani. Lisäsin kanttauksiin vähän väriä, jottei olisi lapselle liian synkkä. Kaavana Autumn Forest, koossa 110cm. Tämä on kyllä aika pientä mitoitusta mielestäni, olisi voinut olla vaikka vähän reilumpikin.