Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Huopaherkkuja ja yksisarvinen

Tässä taannoin ompelin keinutuoliin pehmusteen johon käytin palan äitiyspakkauksen patjasta. Sitä jäi vielä palanen, josta askarteltiin Ilonan kanssa leikkiherkkuja. Vaahtomuovin saksiminen on erittäin helppoa, eikä muotojen tarvitse olla mitään täydellisiä, koska päälle tuleva huopa muotoilee vielä tosi paljon. 


Googlettamalla löytää paljon ideoita.


Ompelin vaahtomuovin palasillehuovasta sopivan kokoiset päälliset ja kiinnitin kuumaliimalla. Jätskien vohveleihin ompelin suoralla ruudukot, kakun kermavaahdot virkkasin Kelo-langasta, marjat on maalattua fimo-massaa ja kakun koristeruusun ompelin pienestä resorinpalasta.


Tuli myös kokeiltua Noshin lippapipo kaavaa. Raidallinen kangas on Nappinjalta ja minttu Pehemiältä. Tein pipon koossa M, mutta lippaosan koossa XL, koska tykkään, että lippa on leveä.


Alareunaan leikkelin pilttipurkin kansien avulla puoliympyröitä ja ompelin kiinni ihan vain suoralla tikillä.


Yksisarvisen piirtelin kangastussilla. 



Aika vaahtokarkki <3

maanantai 26. toukokuuta 2014

Mustaa ja valkoista

 No ne helteet nyt sitten loppuu, kun minä sain mekon ommeltua. No mutta, eiköhän niitä vielä tule. 

Ompelin meidän makuuhuoneeseen jokin aika sitten verhon, mutta jotenkin se oli omaan makuuni vähän liian kapea ja ohut. Niimpä tossa yks päivä sain päähäni, kiskaista sen alas ja leikellä itselleni mekkopaloiksi. Mietiskelin, mahtaako tulla liian psykedeelinen, mutta ei kai. Itse ainakin tykkään. Kangas on peräisin Etsystä.


Kaavana käytin uusimman lasten Ottobren Miss Meadow kaavaa koossa 170cm. Sanoisin, että koko vastaa lähemmäs M kokoa, koska itse kavensin molemmista reunoista reilu 2cm. Lisäksi lyhensin yläkappaleita vähän ja vyötärökaitaletta vähän levensin. Muita muutoksia en tehnyt ja tykkään kyllä kaavasta.


Pään- ja kädenteille ompelin kanttinauhaa.





lauantai 24. toukokuuta 2014

Kesähaalari

Eihän näillä keleillä ole raaskinut ommella! Tai istua tietokoneella. Neulonut kyllä aurinkotuolissa olen :D Mutta esitelläämpä tämä yksi ukkospäivän tuotos, jota en vain ole saanut vielä blogiin asti.

Ostin Seppälästä Ilonalle kesähaalarin. Se ei jotenkin ollutkaan kovin istuva, tai sitten se on vielä vähän liian iso. No joka tapauksessa, sen pohjalta tein vastaavan.


Kangas on Aarrekidin ja resorit jotkut vanhat, anopin kätköistä. Vyötärölle ompelin pienen kuminauharypytyksen.


Taakse tein pienen nappihalkion, koska kangas ei ole kovin joustavaa.


Taskut on jo täynnä aarteita, joita ei kuvauksen ajaksi tietenkään pois saanut ottaa :D

maanantai 19. toukokuuta 2014

Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä sylissään

Viime perjantain ompeluhaasteena oli inspiroitua Tommy Tabermannin kauniista runosta. Päätin piirtää mitä runo mieleen toi. Hameen applikoin, helmaan lisäsin pitsiä ja ruusun ompelin käsin, tein sen purkautumattomasta hulpiosta. Olisin halunnut kokeilla Ottobren Hoops, T-paita kaavaa, mutta lähikirjaston kyseinen lehti oli juuri lainassa. Niimpä leikkelin peruspaidan etu- ja takakappaleet ja hihan kaavoitin itse ja rypytin sopivaksi.


Onni, kerro minulle,
mistä tulet, mistä minä
sinut tunnen?
onko sinulla ruusu korvan takana?
Silmissä kolme valtamerta, huulilla
kuuden kevään linnut ja naurulle tuoksuvat tuulet?
Onni, jos minä nukun, herätä minut,
ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.
Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä sylissään.
Siihen minun murheeni kätkee kaikki, virran vietäväksi heittää.



Keltainen trikoo on Kangaspeikon uutuutta, raitatrikoo sieltä myös. Resoreiden alkuperää en muista.


Väkertelin myös muutaman rusettiponnarin, niihin olen joskus aiemmin kuvaillut ohjeenkin, jos joku on vailla. Nämä tein toki vain pienemmässä mittakaavassa.




Sortsin on sellainen kokeilu, kaavat otettu ostetuista sortseista. Farkkujersey on Ainolasta.


Sydämet ei onnistuneet ihan täydellisesti, mutta ei se haittaa :D





keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kuokkavieraat

Voihan kuokkavieraat! Kankaiden yönä Viljamin Puodilla oli tarjoolla paketteja, jossa oli jotain uutta ja jotain vanhaa, eikä sen paremmin kerrottu, mitä paketti sisältää. Minä arvoin ja arvoin, tilaanko paketin vai en ja lopulta jäin nuolemaan näppejäni ja jäin ilman. Sitten kun näin mitä paketissa oli, harmitti ihan tajuttoman paljon. Viljamin Puodin Maija otti minuun yhteyttä, Panda- kilpailuvoiton myötä ja lopulta sain kuin sainkin tätä ihanuutta metrin itselleni <3 Ilona sanoi kankaan nähtyään: "Äiti, ikinä et ole tehny mitään noin ihanasta kankaasta."


Niimpä aloin heti suunnittelemaan mitä tekisin. Hupparihan siitä jälleen tuli ja Downtown Hat myös :D


Leikkasin palaset vähän tyhmästi, mutta ei se maailmaa kaada. Taskuisin lisäsin pienet pätkät pitsiä.


Heidi&Finn:n Downtown hat on vaan niin huippuhyvin istuva, että niillä kaavoilla taas yksi lippis. 


Lippiksen reuaaan tein resorista kukkakoristeen ja keskelle ompelin Viljamin pandanapin.




Saippuakuplia ja kevät <3

Ja puhelimella kuvatut kuvat, koska kamera on kälyllä lainassa ja vanhan kameran akku hajonnut.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Tiuhti ja Viuhti

Joskus aikasemminkin kokeilin tehdä hupparin, jossa Gugguu fiiliksellä vetoketju sivulla. Ensimmäinen onnistui muuten hyvin, mutta hupusta jäi vähän turhan iso tai kauluksesta avonainen tai jotain oli pielessä.


Tällä kertaa huppari onnistui ihan hyvin. Vihreä joustocollege, vetskari ja resorit on kaikki Kankaiselta. Kuvien värit vaihtelevat paljon, mutta tässä ensimmäisessä kuvassa ovat kutakuinkin oikeat.


Aluksi suunnittelin ompelevani vetoketjun vasemmaltakin puolelta, samoin kuin oikealta. Mutta vetoketjun alaosa oli niin kova, ettei sitä olisi saanut taipumaan nätisti. On tämä näinkin ihan hyvä kuitenkin.


Kaavapohjana käytin Ottobren Pocket Boyta, mutta etuosat ja hupun kaavoitin itse.



Hupparin selkään piirsin kangastussilla tiuhtin ja viuhtin.




Hihoihin lisäsin mustat kyynärpää paikat. Ne olisi voineet olla kyllä vähän pienemmätkin.


Housut leikkelin Ottobren, Relaxed Fit kaavalla. Tosin pidensin lahkeita, madalsin ja kavensin vyötäröä ja kavensin mallia muutenkin.



Tussipiirroksen päällä lisäsin siveltimellä vähän kangasväriä, jottei lopputulos olisi liian piirretyn oloinen.


Sovituskuvat oli tänään mahdottomia. Leikkimökissä yritin muutaman ottaa, muttei tämä viuhti ole kyllä hetkeäkään paikoillaan, eikä ole kyllä vaatteetkaan näissä yhtään edukseen :D


Lahkeen- ja hihansuut on käännettävät, joten setti menee toivon mukaan pitkään.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Kädenjälkiä

Tällä kertaa tehtiin äitienpäivälahjaksi pannulappuja. Niin perinteinen lahja kun onkin, niin empä ole ennen antanut ja uskon, että sekä omalla äidillä, että anopilla tulee ihan tarpeeseen. Ilona painoi kädenjälkiä kangasvärillä ja minä lisäsin norsulle hännän, ravulle silmät ja sakset. Valkoiset ja punaiset osat tein ompelukoneella, kun ei sattunut kaapista löytymään kuin mustaa kangasväriä.


Jos minä olisin mummi tai mamma, niin ainakin tykkäisin näistä :D Toivotaan siis, että lahja on mieluinen! 


Pannulappujen sisällä on kerros lämpövanua ja toinen kerros vanhaa froteepyyhettä. 


Lisäksi vielä iki-ihana Kainon luomupuuvillainen lenkkihuivi ja Ilonan piirtämä kortti <3 Ja huomenna kerätään vielä kimput valkovuokkoja.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Merenneito setti

Olen himoinnut Miszkomaszkon merenneidot jerseytä jo pidemmän aikaa ja kankaiden yönä sitä vihdoin Käpyseltä tilasin. Ajattelin, että Ilonalle teen toisesta puolesta ja itselleni toisesta. Saapa nähdä, riittääkö leveys itselle toppiin, vai jääkö naftiksi.


Kaavana käytin jotain peruspaita kaavaa, jonka nimeä en ole kaavaan kirjoittanut. Levensin ja pidensin helmaa ja olkapäille lisäsin pienet perhoshihat, summassa leikellen. Leikkasin perhoshihat taitteella, jotta sain molemmille puolille kuvion. Olisin halunnut enemmänkin rypytystä, muttei kangasta riittänyt. Yllättävän hyvät tuli, vaikkei rypytystä tosiaan kovin paljoa tullutkaan.


Leggarit tein Ainolan ihanista trikoista. Kaavana käytin Ottobre1/2014 Green Lines, leveydestä koko 104cm ja pituudesta 110cm ja ohjeesta poiketen jätin rypytykset pois.


"Voitko ottaa kuvan, jossa näyttää siltä kun olisin ilmassa" 



Ihana tämä lasten logiikka! Käytiin tänään kaupassa ja Ilona osoitti hunajameloneja ja sanoi "Katso äiti miten isoja sitruunoita" Kerroin sitten, ettei ne ole sitruunoita, vaan hunajameloneja. Ilona vähän peloissaan mietti, "äiti, kuoriutuuko niistä hunajaisia" :D (Ja kimalaiset siis on hänen mielestään hunajaisia.)


tiistai 6. toukokuuta 2014

Ohje kuvan siirtämiseen kankaalle

Sain paljon kyselyitä kangastusseista, niiden pysyvyydestä ja tekniikoista, niin kerrompa omia kokemuksiani.


Yksiväriselle kankaalle saa parhaimman/tasaisimman lopputuloksen, mutta nämä Ainolan raitatrikoot on niin ihania, että oli pakko niihinkin kokeilla.



Netistä löytyy pilvin pimein värityskuvia. Googlen kuvahakuun colouring page (flower, tiger, moomin, animals, birds ym. mitä ikinä keksiikään)



Sitten tulostelemaan oma suosikki. Tällä kertaa kokeilin silittää kuvan kankaaseen. Tähän asti olen piirrellyt ikkunan läpi ääriviivoja, mutta teippailu ja muutenkin koko touhu on vähän ankeeta. Toki jos kuva on valmiiksi väritetty, kuten esim. se Mikko Mallikas, jonka aiemmin tein, ei silittäminen oikein toimi. EDIT: Tämä silittämistekniikka toimii vain lasertulostimella!


Kuvapuoli kangasta päin tietenkin,  rauta täysille ja höyry päälle. Painellaan muutaman kerran, varoen, ettei paperi liiku.


Ja kas näin jää haaleat ääriviivat helpottamaan piirtelyä.


Sitten eikun piirtämään. Itse piirustelen Pentel merkkisellä ohutkärkisellä tussilla. Omani ostin Tokmannista, mutta veikkaan, että löytyy muistakin sekatavarakaupoista. Tussia ei kannata painaa juurikaan, vaan tosi kevyesti liikuttaa, jottei kangas mene ruttuun ja kynä hyppää. EDIT: En ole vielä tähän päivään mennessä löytänyt tussia, joka pysyisi pesussa tarpeeksi hyvin, joten nykyään "piirrän" ohuella siveltimellä ja emo-tuotannon kangasvärillä.


Kuvan voi jättää tietenkin värittämättä, mutta ajattelin, että lapset tykkää enemmän väreistä.


Kangasliiduilla saa vahaliitumaista jälkeä. Omani olen tilannut Ebaysta, esim. täältä. Reilu 5€:n hinta ei päätä huimaa. Ikean tussit toimivat värittämiseen myös ihan hyvin. Ovat kuitenkin niin paksuja, että niillä en lähtisi kovin tarkkoja piirroksia yrittämään. EDIT: Näistä kummatkaan eivät pysy mielestäni kovin hyvin pesuissa,


Ja sitten niitä kuvia kannattaa tietysti samalla tulostaa vähän enemmänkin, niin voi se jälkikasvukin osallistua värittämiseen vieressä :)