Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Rokotti

Aloin neulomaan itselleni villatakkia mustasta ja harmaasta langasta. En kuitenkaan päässyt alkua pidemmälle, kun en oikein ollut tyytyväinen kuvioon. En sittenkään halua musta-harmaata, vaan jotain muuta :D.

Niimpä päätin tehdä harmaista keristä Antonille villapaidan. Kysyin mitä kuvioita hän siihen haluaisi ja vastaus tuli nopeasti: "Rokotti". Aiemmin tekemäni huolisyöppö robotista tuli Antonille tärkeä, joten niimpä jatkettiin taas robottilinjalla.


Mietin pitkään miten robotit toteuttaisin. Lopulta päätin, että neulon perus harmaan paidan ja teen lopuksi kuvion isona paidan etuosaan. En ole koskaan ennen kokeillut silmukoiden jäljittely tekniikkaa. Olen jotenkin aina ajatellut, ettei lopputulos ole oikeasti neulotun näköinen. Tässä olinkin kuitenkin väärässä. Kunhan silmukat jäljittelee oikein, niin lopputulos on mielestäni oikeinkin kiva. Itselläni tosin tuli aika monta virhettä, mutten alkanut niitä korjaamaan, kun ei ne itseäni häiritse. 


Laskin silmukoiden mukaan, minkä kokoisen kuvan haluan ja piirsin kuvam ruutupaperille. Huomasin vasta kuvia ladatessa, että unohdin tehdä "korvat" :D mutta nyt olen sitä mieltä, että parempi ilman. Lisäksi tein muitakin muutoksia, kun huomasin tehdessä, että näyttää paremmalta toisin.


Paidan malli on oma versio, johon olen ottanut apua Dropsin ohjeesta ja Kerästä ostetusta pilvenreunalla villatakin ohjeesta. Lankana Dropsin Merino Extra Fine, josta tein aiemmin Ilonallekin villatakin. Lanka on ihanan pehmeää ja pysynyt tosi kauniina käytössä



Muuten olen paitaan tosi tyytyväinen, mutta napinläpiä olisin voinut tehdä vähän harvempaan ja hihat olisi voineet olla ehkä aavistuksen kapeammat.



Koko on kuitenkin tosi passeli. Voi ottaa heti käyttöön, mutta on sen verran reilu, että menee varmasti pitkään.


Ja mikä parasta, poika on onnellinen :)


P.s. Huomenna kädentaidot messuille! Tulkaahan vetämään hihasta, tutut ja tuntemattomat! :)

21 kommenttia:

  1. Vitsit, kuinka hieno! Ehkä munkin on pakko opetella neuloon muitakin kuin sukkia ja lapasia. Lapset on viä suht pieniä niin ei tarvis ihan hirvittävän isossa koossa tehdä noita paitoja :) Kai nuo kavennukset sun muut on ihan opeteltavissa, kun kantapääkin kuitenkin onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samaa mieltä, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Ei kavennuksissa ole mitään ihmeellistä! Kaksi silmukkaa neulotaan vain oikein yhteen tai sitten ylivetokavennus, takuuvarmasti opit :)

      Poista
  2. Mielettömän hieno! Tuo malli on kyllä kiva, kelpaisi itsellekin :) Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nina :) Sitä samaa sinulle!!

      Poista
  3. Aivan mahtava paita. Tarkoittaako tuo silmukoiden jäljittely sitä, että valmiin paidan pintaan olet tehnyt tuon kuvion? Jos se näin tapahtui niin millä työkalulla se tehdään:-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Joo juurikin sitä! Neulalla ja langalla, vähän kun ristipistoja tekisi, muttei ihan :) Netistä löytyy ohjevideoita

      Poista
  4. Jestas miten ihana rokotti! Ja niin on söötti poikakin <3

    VastaaPoista
  5. Kertakaikkisen hieno paita ja rokotti. Miten ihmeessä sä ehdit neuloa villapaitoja? Onko sulla neule mukana matkoilla vai missä välissä istut neulomaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tää oli noin kuukauden projekti. Yleensä iltaisin kun lapset on unilla, katselen tunnin-pari telkkaria ja neulon samalla :)

      Poista
  6. Olet kyllä hurjan taitava ja monipuolinen kädentaitaja. Mukavaa joulun odotusta!

    T: Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Petra :) mukavaa joulun odotusta sinulle myös!!

      Poista
  7. Ihana! Mistä ihmeestä saisin tuon perusneuleen ohjeen 110 cm: kokoa?

    VastaaPoista