Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Keväinen takki

Fb: ompeluryhmässä oli maaliskuun haasteena ommella itselle kevättakki. Olin aikeissa sellaisen jossain vaiheessa ommella, joten tartuin haasteeseen. Etsiskelin sopivaa kangasta Kangaspeikosta, hakusessa oli jotain farkun tapaista, muttei pakko olla farkkua. Lopulta iskin silmäni tähän villa-puuvilla sekoitteeseen, jonka voi pestä 40 asteessa. Aika kaukana farkusta, mutta ei se haittaa :D Vuorina on musta vuorisatiini.


Kaavaksi valitsin uusimman Season Looksin retrotakin, joka tosin osoittautui itselleni erittäin huonoksi valinnaksi. Se ei istunut oikein mistään, niimpä leikkasin takakappaleen kokonaan uusiksi ja muokkailin kappaleita rankalla otteella. Alkuperäistä kaavasta on kädentiet. Hihoja kavensin ja kauluksenkin tein kokonaan uudelleen, tosin samalla idealla.



Huppu on vetoketjulla ja napeilla irroitettava, sen piirsin yhden vanhan ostetun takin mukaan. Napit on jotkut ikivanhat, isomummilta perityt.


Taskuihinkin otin mallia eräästä toisesta vanhasta takista.


Huppuun applikoin heijastinkankaasta ruusun. Se on oikeinpäin, kun huppu on alhaalla.


Ripustuslenkki on EK:n nauhaa.


Olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Sopivan rento, mutta kuitenkin naisellinen. 



Varmasti on kovassa käytössä, kunhan pakkaset on ohi! :) Mitäs te tykkäätte?

34 kommenttia:

  1. Oi vau! Taitavaa! Tosi kaunis ja hienostunut takki :)

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis! Istuu tosi nätisti sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Istuvuuden kanssa oli kyllä totisesti ongelmia, mutta lopulta onnistui :)

      Poista
  3. On erittäin sun näköinen. Tykkäsin erityisesti noista hupun etuosan yksityiskohdista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva "kuulla" että on omannäköiseni :) Joo, aattelin, ettei aina tarvii pitää huivia

      Poista
  4. Voi että nää oot taitava! Aivan upea takki ja ruusu-heijastin soppii takkiin aivan ihanasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kehuista! :) Onneksi päätin väkertää sen ruusun, alkuun meinasin vaan jotain yksinkertaista.

      Poista
  5. Tulipa takista kaunis! Ruusu on se kirsikka kakun päällä. :)

    VastaaPoista
  6. Kivoja leikkauksia ja yksityiskohtia. Tykkään!

    VastaaPoista
  7. TYkkään ja kovasti. Kateellisuus vaan iskee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ei saa kadehtia :D Harjoittelemalla oppii :)

      Poista
  8. Mie en pysty vaan käsittämään kuinka taitava voi ihminen olla :)! Ihan huippuhieno takki tuli!

    VastaaPoista
  9. Ihana takki! Ruusu on tosi kiva yksityiskohta.

    VastaaPoista
  10. Ompa ihana! Toivottavasti itsestänikin tulee vielä joskus noin taitava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset! :) harjoitus tekee mestarin ;) vaikka itsellänikin siihen vielä pitkä matka. Ihana harrastus, kun joka kerta oppii jotain uutta.

      Poista
  11. Ihan mielettömän ihana! Olis ihan mun näköinen takki... :)

    VastaaPoista