Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Kotileikkejä ja lasten patakintaan kaavat



Käväisin tässä taannoin Kodin1:ssä, lähdin ostamaan olohuoneen mattoa ja sen onneksi löysinkin. Kangasosastolta mukaani tarttui myös 4€:n metrihintaan tätä ihanaa rusettikangasta. Aluksi olin ottamassa kaksi metriä, kun ei ollut mitään ideaa mitä tästä tulisi. Onneksi otin vielä kolmannenkin metrin ja sain idean ommella siitä verhon. 



Huone kaipasikin kipeästi jotain turkoosia maton vuoksi. Vanhalle matolle kävi huonosti, kun pesin sen pesukoneessa. Värit levisivät ja muoto muuttui ihme ruttukasaksi. Nykyinen muovimatto on ainakin erittäin helppo pitää puhtaana!





Ikean leikkikeittiön valitsin pitkän mietinnän jälkeen. Mickin leikkikeittiö olisi myös miellyttänyt omaa silmää, mutta lopulta päädyin tähän. Laatu on esim. Brioon verrattuna paljon parempi, vaikka ei ehkä heti Ikealaisesta uskoisi. Briot meiltä löytyy leikkimökistä. Puinen väri ei kuitenkaan ollut omaan makuuni, joten hiekkapaperilla vähän pintaa rikki ja Tikkurilan Helmi kalustemaalia pintaan. Hyvin otti pintaan kiinni, vaikken kovin paljoa hionut ja uskon pinnan kestävän leikkejä ihan hyvin.


Muoviset vetimet vaihdoin metallisiin. Nämä oli ainoat oikean kokoiset, mitä Rautiasta sattui löytymään. En jaksanut sen kauempaa metsästää.



Joskus aikoinaan yhdestä Ikean isosta kehyksestä rikkoutui lasi. Käytin siitä kehykset ompelemaani tauluun. Taustalevyn olin jo viemässä roviolle, mutta muutin mieleni ja säästin, kun voi joskus jossain ehkä mahdollisesti tarvita :D Onneksi säästin. Nyt sahasin siitä sopivan levyn, liimasin vähän kangasta päälle ja naulasin kiinni. Leikkikoon patalapun ja -kintaan ompelin Marimekon puuvillasta. Loppuun lisään vielä piirtämäni kaavat. Toivotaan, että on suunnilleen oikeassa koossa. Näihin en lisännyt saumanvaroja ollenkaan.




13 kommenttia:

  1. Ihanaa! Mulla onkin ollut suunnitelmissa väsätä tyttöjen leikkikeittiöön tommoset (: Nytpä on kaavakin sitten jemmassa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä :) kiva juttu, jos on käyttöä!

      Poista
  2. Kivan leikkikeittiön olet saanut aikaiseksi! Ja mä sitten rakastan tuota half moon -tapettia :). Kiitos myös noista kaavoista, minulla myös täällä leikkikeittiö-projekti meneillään, pitänee ommella surauttaa sinne patakinnaskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) half moon on kyllä kiva, sopii moneen tyyliin. Juu, pitäähän leikkikeittiöstä patakinnaskin löytyä ;)

      Poista
  3. Tein myös joululahjaksi meidän pojalle kintaat piirtämällä ensin omista kintaista kaavat ja pienentämällä niitä. Näille ois ollut käyttöä sillon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin etsiskelin ensin netistä kaavoja, mutten löytäny. Mekkotehdas kirjassa oli, mutten halunnut sen mallista, niin piti piirrellä itse :)

      Poista
  4. Voi kuinka teillä on somaa <3 Ihailen kovasti tyylitajuasi ja värisilmääsi!

    VastaaPoista
  5. Luulenpa, että suuntaan maalikaupoille :DD upeaa jälkeä!!!!

    VastaaPoista
  6. Kerrassaan mahtava! Kiitos kaavoista, voisin kummitytölle surauttaa kans patakintaan. Mistä muuten olet löytänyt tuota harmaa- valkoista salmiakkikuvio- kangasta? Tosi kaunis ja sopii kokonaisuuteen kuin nenä päähän :)

    VastaaPoista