Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Muumimökin sisustusta

Etsimme lapsille leikkimökkiä alkukesästä ja mikään ei vetänyt vertoja tälle aivan ihanalle mökille! Tilattiin oitis sellainen siis ja nyt se komeilee aitiopaikalla kotipihallamme kallion päällä. Todella huolellista työtä!


Isin kasaillessa mökkiä maalailimme tyttösen kanssa kiviä jämämaaleilla, hammasharjalla ja meikkisiveltimellä :D Piti vähän soveltaa, kun ei sattunut olemaan yhtään maalisutia talossa.


Fb:n Kangashamsterit ryhmästä ostin tätä ihanaa puuvillaa, siitä ompelin kahteen ikkunaan verhot. Pitsi on kirppariverhoista. Tein myös kaksi pikkuista tyynynpäällistä.


Sisustus on vielä puolitiessä, mutta tässä kuitenkin jo vähän jotain ja pieni leikkijä piirtelemässä.

Kahteen muuhun ikkunaan ompelin hempeät pitsiverhot, nämä myös kirppariverhoista saksitut.

Tämän hyllykön on tarkoitus päätyä seinälle. Se on vanhalta mökiltämme, joka on purettu 20 vuotta sitten, kaapin ovi. Pelastin tämän omasta, vanhasta leikkimökistäni, kun vanhempani muuttivat.