Tietoja minusta

Oma valokuva
Lankoja puikoilla, virkkuukoukku käsissä, kaavat hukassa. Ompelukone laulaa; välillä kauniimmin ja välillä heikommin. Onnistumisen iloa! Miehen vaimo, tytön ja pojan äiti. Työnä, elämäntapana ja intohimona kaikenlaiset käsityöt.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Peittoja, peittoja ja makuuhuoneen uusi tapetti


 Tähän sadepäivään on kuulunut peittojen tekoa. Ostin joulun alla Marimekosta 5m mustavalkoista puuvillaa, kun halvalla sain, 25,50€ yhteishintaan. Eihän sille mitään käyttöä ollut, mutta pakko oli ostaa, kun halvalla sai. Viime yönä sain ahaaelämyksen. Olen etsiskellyt uutta, nättiä päiväpeittoa, tuloksetta. Sain idean, että käyn ostamassa Jyskistä jonkun halvan peitteen ja siitä sitten askartelen mieleisen.

Jyskistä löytyikin 15€ tarjoushintaan kiiltävä, munakoison värinen peitto, se siis kainaloon ja ompelemaan. Kerrankin sain siihen omaan sänkyyn oikean kokoisen, eikä tarvitse taittaa mistään kulmasta peittoa kaksinkerroin.


Siitä viidestä metristä jäikin vielä ruhtinaallisesti, joten en tiedä paljonko siinä oikein oli ylimääräistä.


Toinen peitto on joku torkkupeiton tapainen Kainon tilkuista. Eksyipä sinne pari palaa paapiin metsäneulostakin. En ole kovin tilkkupeitto ihminen, mutta tästä kyllä tykkään :)


Tässä näkyy migreenipeittoa vähän paremmin. Ja seinän uusi tapettikin, sen liisteröin tapaninpäivänä. Ihastuin vastaavaan valokuvatapettiin, mutta se oli omalle lompakolle liian arvokasta. Löysin sitten jostain brittiläisestä nettipuodista pilkkahinnalla vastaavaa ja kotiutin pari rullaa. Olinkin totaalisen kyllästynyt edelliseen tapettiin!


Onhan täällä vähän tyhjää vielä, seuraava projekti on koristetyynyt. Vanhat ei toimi uuden peiton kanssa ollenkaan.


Tässä näkyy se vanha tapetti.


Jos joku miettii miten huonosti tai hyvin nonwoven tapetti irtoaa, niin ainakin tämä tapaus lähti älyttömän helposti. Alkuperäinen suunnitelma oli poistaa yhden päivän päiväunien aikaan vanha tapetti ja seuraavana päivänä tapetoida, mutta sainkin molemmat hommat tehtyä, yhtenä samana päivänä.

8 kommenttia:

  1. Ihania peittoja! Ja on kyllä kiva tuo uusi tapettikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon :) ei oikein pääse tapetti kuvissa oikeuksiinsa, mutta on se ainakin paljon parempi, kuin vanha

      Poista
  2. Upea päiväpeitto ja sopuisa torkkutäkki!

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit tuossa tilkkupeitossa <3 Ja upea tapetti, kertakaikkiaan :)

    VastaaPoista
  4. Hello, i read your blog occasionally and i own a similar one and i was just curious if you get
    a lot of spam remarks? If so how do you prevent it, any
    plugin or anything you can suggest? I get so much lately it's
    driving me crazy so any support is very much appreciated.


    Check out my website; Rodent Exterminator Service Surrey BC

    VastaaPoista